Kuopiossa saadaan nyt ensimmäinen versio kommentoitavaksi uudesta rakennusjärjestyksestä, joka on ollut kunnianhimoinen hanke. Alustavasti lopputuloksesta tulee hyvinkin Vihreiden arvojen mukainen.
Kunnan rakennusjärjestys on siis lakisääteinen kaupungin ohjaava määräys, ja se on voimassa jollei esimerkiksi kaavassa asiasta määrätä. Uudistamisprojekti on lähtenyt käyntiin jo edellisen Ympäristö- ja rakennuslautakunnan aikana. Alullepanijana oli kuntaliitokset. Kaupungin alueella on ollut voimassa useita rakennusjärjestyksiä Kuopion oman lisäksi, Nilsiällä, Maaningalla ja Juankosken alueella. Nyt haluttiin yhtenäistää rakennusjärjestykset, ja samalla päivittää se.
Olin mukana rakennusjärjestyksen uudistamistyöryhmässä lautakuntani edustajana. Oli ilo seurata virkailijoiden innostusta perehtyä modernin ja kattavan rakennusjärjestyksen hiomiseen.
Olen erityisen iloinen, että valtakunnallisesti merkittävät uudistukset Kuopion rakennusjärjestysluonnoksessa ovat paljolti Vihreiden esille nostamia asioita. Uudistuksessa nousee esiin pyrkimys edistää kestävää kehitystä ja vähentää jätteiden ja päästöjen syntyä, sekä huomioida paremmin pyöräily ja sähköautot. Myös byrokratian purkua on luvassa, sillä ehdotetaan Kuopiossa ilmoituslupamenettelystä poistumista, eli rakennusjärjestyksessä luetellut pienet ja vähäiset asiat voisi jatkossa tehdä ilman ilmoitusta rakennuslautakuntaan. Tämä käytäntö on käytössä jo esim. Oulussa. Uutena asiana jatkossa esimerkiksi aurinkopaneelin voisi asentaa katolleen asemakaavan ulkopuolella ilman turhia paperinpyörittelyjä.
Tahdon, että päästöjen vähentäminen sekä pyöräilyn ja kestävän kehityksen edistäminen tulisivat rohkeasti lopulliseen versioon kaupungin määräävissä papereissa.
Nyt luonnos on ensimmäisellä julkisella kommentointikierroksellaan Kuopion kaupungin ilmoitustaululla (Linkki tässä) tästä päivästä aina 28.3. asti. Lisätietoa virkamiehiltä saa yleisötilaisuuksissa tänään Maaningalla, huomenna Nilsiässä, ke 28.2. Juankoskella ja torstaina 1.3. Kuopiossa.
Laura Pulkka
Kaupunginvaltuutettu, Ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsen