
Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki vieraili Kuopiossa torstaina 12.2.2026. Hän oli tutustumassa kaupungin viherrakentamisen mahdollisuuksiin ja keskustelemassa kaupunkikehityksen tulevaisuudesta paikallisten asiantuntijoiden, luottamushenkilöiden ja kaupunkilaisten kanssa. Päivän aikana nousi vahvasti esiin yhteinen tahtotila kehittää Kuopiosta entistä vihreämpi, viihtyisämpi ja elinvoimaisempi kaupunki.
Anni Sinnemäen vierailu Kuopiossa alkoi lounaalla Vihreden kaupunginvaltuutettujen Marja Bergin ja Jenni Vaattovaaran kanssa. Lounaan jälkeen ohjelma jatkui keskustan keskeisiin kohteisiin tutustuen. Erityisesti rännikatujen ja Kauppakadun viherrakentamisen potentiaalia tarkasteltiin. Snellmaninpuiston ympäristö nousi esiin alueena, jossa vihreän kaupunkitilan lisäämiselle on erityisen hyvät edellytykset. Kierros jatkui Savilahden alueelle, jossa käytiin läpi alueen kehityshankkeita. Tämän jälkeen seurue siirtyi Luolalle, jossa paikallinen asiantuntija esitteli tiloja ja alueen suunnittelun taustoja.
Päivän varsinainen ohjelma jatkui Oficiolla, jossa Anni piti noin tunnin mittaisen esityksen viherrakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta. Esitys herätti runsaasti kiinnostusta, ja yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun jo puheenvuoron aikana. Paikalla oli laaja joukko Kuopion kaupungin ympäristö- ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijoita, arkkitehteja, viherrakentamisen ammattilaisia sekä asukasaktiiveja. Monipuolinen osallistujajoukko toi keskusteluun eri näkökulmia ja kokemuksia.
Keskustelussa korostui yhteinen ymmärrys viherrakentamisen merkityksestä. Vaikka näkemykset painotuksista vaihtelivat – osa piti keskustaa ensisijaisena kehittämiskohteena, osa nosti esiin rännikadut tai lähiöt – kukaan ei kyseenalaistanut vihreän kaupunkikehityksen tärkeyttä. Yhteinen havainto oli, että muutokset ovat hitaita ja vaativat ratkaisuja moniin avoimiin kysymyksiin, mutta tahtotila on vahva sekä viranhaltijoiden, poliittisten toimijoiden että kaupunkilaisten keskuudessa.
Esityksen jälkeen järjestettiin paneelikeskustelu. Paneeli eteni luontevasti yleisön ja panelistien vuorovaikutuksena, ja keskustelu syventyi erityisesti siihen, miten Kuopiota voidaan kehittää sisältä ulospäin: kun keskusta on vetovoimainen ja viihtyisä, sen vaikutus ulottuu myös lähiöihin ja liitoskuntiin.
Annin vierailu kokosi yhteen laajan joukon kaupunkikehityksestä kiinnostuneita ihmisiä ja vahvisti käsitystä siitä, että Kuopiossa on aitoa halua edistää vihreää, kestävää ja viihtyisää kaupunkia. Päivän henki oli avoin, innostunut ja ratkaisukeskeinen – juuri sellaista, mitä vihreä kaupunkipolitiikka parhaimmillaan on.
Lämmin kiitos vierailusta Anni Sinnemäki. Ja suuret kiitokset kaikille järjestelyihin osallistuneille ja vierailun mahdollistaneille, kuin myös kaikille tilaisuuteen osallistuneillekin.

