Saapuminen uuteen maahan tapahtuu vaiheittain. Kaikki itselle tärkeä, koti, suku ja kieli ovat poissa ja edessä on tuiki tuntematon. Maahanmuuttaja joutuu yhdistämään vanhan ja uuden kulttuurin. Aluksi maahanmuuttaja voi kokea innostusta, helpotusta sekä kiitollisuutta, mutta tätä tunnetta seuraa hyvin usein kulttuurishokki. Tällöin maahanmuuttaja voi kokea apatiaa, vihan tunteita ja jopa fyysisiä vaivoja. Suru menetetystä vaihtuu kuitenkin hyvän kotouttamisen jälkeen tyyneyteen ja tavallisiin iloihin ja suruihin.
Työssäni ala-asteella huomaan miten maahanmuuttajat ja pakolaiset sinnittelevät aluksi lähes kielitaidottomina toisten mukana oppitunneilla.
Maahanmuuttaja lapset kohtaavat varmasti myös ennakkoluuloja ja kokevat itsensä ehkä toisten lasten mielestä tyhmemmiksi, mitä todellisuudessa ovat kielimuurista johtuen. Oĺen kuullut uskomattomia sankaritarinoita näiden lasten vanhempien selviytymisestä sodan ja uhan pakottamista muuttajista. Esim. lasten isä on kuollut ja äiti on halunnut viedä useamman lapsensa turvaan, parempaa tulevaisuutta lapsilleen toivoen. Matkaa pienten lasten kanssa Suomeen on taitettu pitkiä matkoja kävellen ja junayhteyksin, paremman tulevaisuuden toivossa.
Meillä peruskoulussa ala-asteella maahanmuuttajalapsia tuetaan yhdellä ylimääräisellä suomenkielen tunnilla ja mahdollisuuksien mukaan muillakin yksilöllisillä tunneilla. Tiedän myös, ettei tämä kaikissa kouluissamme ole mahdollista, esimerkiksi erityisopetuksen vähäisistä resursseista johtuen. Nämä lapset tarvitsisivat mielestäni enemmän tukea, mitä pystymme tällä hetkellä kouluissamme tarjoamaan. Heidän vanhempansa lastensa myötä kohtaavat myös monenmoisia uusia asioita. Miten Wilmaa käytetään, miten vaihteleviin sääolosuhteisiin pukeudutaan, mitä läksyt ja kokeet tarkoittavat jne.
Viestini poliitikkona näitä pohtiessani voisikin olla: Välitän sinusta, vaikka en aina ymmärtäisikään sinua. Tämän universaalin tunteen me kaikki voimme kokea, eikä sen näyttämiseen tarvita sanoja. Hyväksyvällä katseella ja asenteella maahanmuuttajiamme ja pakolaisiamme kohtaan on paljon suurempi merkitys. Jos voisimme vielä päättäjinä tukea heitä entistä enemmän erityisen tuen kautta kouluissamme, olemme tehneet teon, joka tiivistyy hyvin tähän viisauteen, johon henkilökohtaisesti itsekin uskon. ”Sivistyksen mitta on se, miten Yhteiskunta kohtelee muukalaisia ja heikoimpiaan”.
Ilona Salmela
ohjaaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti