Kuopion Vihreät on koonnut kotisivuilleen tiedot luottamushenkilöidensä sidonnaisuuksista. Sidonnaisuustiedot sisältävät virkoja, toimia, ammattia, hallinto- ja luottamustehtäviä sekä taloudellista asemaa koskevat tiedot. Tiedot on kerätty kaupunginvaltuutetuilta, varavaltuutetuilta, lautakuntien varsinaisilta ja varajäseniltä sekä muissa luottamustehtävissä toimivilta henkilöiltä. Ne perustuvat henkilöiden omiin ilmoituksiin. Tietojen ajantasaisuudesta on tarkoitus huolehtia jatkossa pari kertaa vuodessa luottamushenkilöille lähetettävällä muistutuksella niiden tarkastamisesta. Tietoja kerättäessä on kehotettu ilmoittamaan mieluummin liian vähäisiä kuin jättämään ilmoittamatta liian merkittäviä sidonnaisuuksia. Koska kysymys on kuitenkin tavallisesti yksityisyydensuojan piiriin kuuluvista asioista, tietoja ei ole koottu yhtenäiseksi listaksi vaan ne on tarkastettava henkilö kerrallaan.
Alkuvuoden aikana on nähty aivan liian paljon uutisia, jotka rapauttavat kansalaisten luottamusta demokraattisen järjestelmän eheyteen. Kuopion Vihreät katsovat, että tarvitaan läpinäkyvyyttä ja avoimuutta lisääviä toimenpiteitä. Luottamuksen rapautuminen johtaa äänestysaktiivisuuden laskuun edelleen tulevissa vaaleissa. Se johtaa myös protestiäänestämiseen, joka tekee politiikasta populistista sirkusta ja asiakysymysten ratkaisuista tulee harkitsemattomia ylilyöntejä.
Vihreät ehdokkaat ilmoittivat Kuopiossakin jo ennen edellisiä kuntavaaleja vaalibudjettinsa. Kuopion Vihreät pitää tärkeänä, että julkisissa luottamustehtävissä toimivat henkilöt ilmoittavat avoimesti myös vain mahdollisesti äänestäjien käsitykseen riippumattomuudestaan vaikuttavat sidonnaisuudet. Toivomme myös muiden kaupungin valtuustoryhmien ja kunnallisjärjestöjen tekevän selkoa luottamushenkilöidensä sidonnaisuuksista. Kuopion Vihreiden luottamushenkilöiden sidonnaisuuksia voi tarkastaa kotisivuiltamme www.kuopionvihreat.fi kohdasta ”Luottamushenkilöt”.
Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Tero Kankaanperä, 050 593 1243
valtuustoryhmän vt. puheenjohtaja Kaarina Mönkkönen, 050 395 2594