Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa vuoden 23 alussa Kuopion kaupungin suurin palvelualue tulee olemaan varhaiskasvatus- ja koulutus. Vihreän valtuustoryhmän tavoitteena on, että kasvun ja oppimisen painoarvo näkyisi sille kuuluvalla vahvuudella myös strategiassa ja resurssit turvattaisiin niin, ettei yhdestäkään lapsesta tulisi koulupudokasta.
Minna Canth oli perustamassa Kuopioon yhteiskoulua, jonka aloittamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 130 vuotta. Myös Minna olisi iloinen siitä, että koulutus olisi Kuopion strategiassa sille kuuluvalla painoarvolla. Esittäisimme, että ”paras paikka lapsille” korvattaisiin ilmaisulla ”paras paikka kasvaa ja oppia”. Lasten ja nuorten mielenterveyden tukemisessa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen riittävät resurssit ovat mitä tärkeimmässä roolissa.
Ilmastomuutoksen torjunta on huomioitu strategialuonnoksessa, sillekin haluamme painoarvoa lisää. Puheet turpeen käytön lisäämisestä korvaamaan tuontia eivät saa jarruttaa toimiamme ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Myös metsiemme terveys sitä vaatii. Kuten ilmastonmuutos, myös luontokato tulee koskettamaan eniten tulevia sukupolvia. Kaupungin suojelutavoitteita on hyvä tarkastella luonnon monimuotoisuusohjelman päivityksen yhteydessä. Virkistysmetsät ovat tärkeitä, tekihän Minnakin säännöllisesti kävelyretken Puijolle ja voimme vaalia tätä Minnan kuvaamaa luontokokemusta.
Yksi väestöryhmä ei näy Kuopion strategiassa laisinkaan. Iäkkäät, hauraat ihmiset, jotka asuvat palvelutaloissa, tehostetussa palveluasumisessa tai sinnittelevät kotihoidon turvin kotonaan. Jonakin päivänä olemme itsekin täysin toisten ihmisten avun varassa. Vanhusten liikunnan, seuran ja virkistyksen tarpeeseen vastaaminen kuuluu olla hyvän hoivan ohella Kuopion strateginen tavoite.
Esteettömyys sanana nousi strategiaan, mistä kiitän valmistelijoita. Tänä talvena on lunta tullut ja tukkinut kulkuväyliä. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita parantamalla edistämme myös esteettömyyttä. Rollaattorilla on aika hankalaa kulkea umpihangessa ja aura-autojen jättämien lumivallien yli.
Talouskin ja yrittäjyyden olosuhteet ovat toki tärkeitä, olihan Minnakin yrittäjä. Kuopion kaupungin strategiana elinkeinoelämän tukemisessa pitää olla pro market periaate. Ja Minna Canth nukkuisi rauhallisempana, jos vain pitäisimme huolta kaikista kuntalaisistamme, tekisimme heidän arkensa sujuvaksi ja edistäisimme tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta.