Kuopiossa on nähtävissä ikävä ja varsin nopea trendi oppimistuloksissa. Vuonna 2017 perusopetuksen 4. ja 5. luokkien oppilailla oli Kuopiossa vähiten vaikeuksia (1,6 %) lukemisessa, laskemisessa ja kirjoittamisessa ja tulos oli paras vertailukaupunkeihin nähden (Lähde: Kouluikkuna). Kuudessa vuodessa Kuopion tulos on heikentynyt olennaisesti eli vuonna 2023 Kuopiossa paljon oppimisvaikeuksia edellä mainituissa taidoissa oli jo 4,3 prosentilla. Samanlainen trendi näkyy kaikkien vertailukaupunkien kohdalla. Lahti johtaa tätä ikävää tilastoa (4,4 %) ja Vantaa on kolmantena (4,2 %).

Lukeminen, laskeminen ja kirjoittaminen ovat olennaisia taitoja yhteiskunnassamme ja työelämässä. Perustaitoihin jääneet aukot vaikeuttavat opintoja merkittävästi. Tästä ovat jo pitkään puhuneet opettajat ja rehtorit eri oppilaitoksistamme. Perusopetuksen yksi tärkeä tehtävä on luoda valmiudet jatko-opintoihin. Perusopetuksessa on ollut Kuopiossa kolme lisätuntia opetuksen lisäämiseksi juuri äidinkielessä ja matematiikassa. Nämä lisätunnit ovat olleet eduskunnan päättämän vähimmäistuntijaon lisäksi. Eduskunta on päätöksellään lisännyt vuoden 2025 valtionosuuksiin määrärahan perusopetuksen tuntijaon vähimmäistuntimäärän nostamiseksi kolmella tunnilla.

Kuopio aikoo käyttää valtiovallan tarjoaman edun hyväkseen sopeutustoimena ja vähentää aiemmat omalla kustannuksella tuotetut lisätunnit peruskoulun alaluokilta äidinkielen ja matematiikan tunneista. Päätös on leivottu talousarviolukujen sisään ilman mahdollisuutta käydä poliittista keskustelua päätöksen oikeutuksesta tai vaikutuksista. Talousarviokirjaan ei ole asiaa myöskään selvennetty. Näemme tässä myös hallinnollisen ongelman.

Sopeutusten kohdentaminen on arvovalinta. Iisalmessa tuntijaon lisätunteja on peruskoulussa kymmenen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että iisalmelainen peruskoululainen saa yhteensä noin puoli vuotta enemmän opetusta peruskoulun aikana kuin Kuopiossa on tarjolla.

Vihreä valtuustoryhmä on huolissaan perusopetuksen laadusta ja nuorten pärjäämisestä tulevaisuudessa. Mielestämme valtion lisäpanostus opetukseen olisi syytä käyttää täysimääräisenälasten ja nuorten oppimisedellytyksien parantamiseen.

Kuopion kaupunginvaltuuston Vihreä valtuustoryhmä
Marja Berg, kaupunginhallituksen varajäsen, valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kaisa Kantele, kaupunginhallituksen jäsen
Harri Auvinen, valtuuston II varapuheenjohtaja
Matti Sariola, Petri Nieminen, Kaija Koponen, Anne Paulo-Tuovinen ja Sami Kumpulainen ovat kaupunginvaltuutettuja
Kari Sutinen ja Sanna Husso ovat varavaltuutettuja ja kasvun ja oppimisen lautakunnan jäseniä