Näkeminen on varsin mielenkiintoinen prosessi. Sen kautta me orientoidumme omaan elinympäristöömme ja myös vieraisiin näkymiin. Tutussa miljöössä näemme ensisijaisesti sen, minkä kokemuksesta ja näkömuistimme kautta tiedämme olevan olemassa. Jos kaikki on niin kuin piti ja odotimme, koemme olomme turvalliseksi ja levolliseksi, identiteettimme eheytyy. Mutta olo käy rauhattomaksi ja varautuneeksi, kun kohtaamme jotakin uutta. Meidän on ensin ymmärrettävä se, on kyettävä selittämään itsellemme mikä se on, miksi se on siinä, mitä siitä pitäisi ajatella ja miten se vaikuttaa omaan elämäämme ja olemiseemme.
Oma historiamme on vahvin jalusta kaikelle edistykselle ja uudistumiselle. Vähättelemällä ja hävittämällä sitä riistämme samalla nykyisiltä nuorilta ja tulevilta sukupolvilta äärimmäisen tärkeän osan heidän identiteettiään. Jos me emme itse menneisyyttämme arvosta, eivät sitä arvosta muutkaan.
Maanantaina 26.4. kaupunginvaltuusto puhui tunnin ajan Snellmanin puistoon kaavailluista vanhan mallin mukaisista kioskirakennelmista. Nostalgisin äänenpainoin haikailtiin nikkarityylistä, kannettiin huolta kaupungin kulttuuriperinnöstä, imagosta ja kuopiolaisten identiteetistä. Totta kaikki kauniit puheet, joiden mukaan ainakin periaatteessa oltiin valmiita palauttamaan osa puiston loistoajoista.
Kuinka voi olla mahdollista, että samaan aikaan puuhataan kauppahallin kupeeseen, kaupungin sydämeen hatturasiaa, joka sotii kaikkea maanantain kokouksessa kuultua vastaan. Esitetty suunnitelma on vakavassa ristiriidassa paitsi itse kauppahallin arkkitehtuurin kanssa, myös koko kaupunkikuvan kanssa.
Torin ympärys on niin elimellinen osa kuopiolaista elinympäristöä, että siihen suuntautuvat monenlaiset intohimot. Ne peitetään puheisiin elinvoimaisuudesta, vetovoimaisuudesta, elävyydestä, kehittämisestä, nykyaikaistamisesta. Kuitenkin aina kun siihen on puututtu, on tyritty pahanpäiväisesti. Ja kuten nähtävissä on, tehtyä virhettä ei saa tekemättömäksi: siinä on leppeevä pilivenpiirtäjä, on ruotsinlaeva ja viimeisimpänä kauhistuksena käsittämättömät harmaat peltilaatikot, joiden piti lisätä torin viihtyisyyttä. Töppäyksiä ei saada poistetuksi rakentamalla yksi iso töppäys lisää.
Vaikka suomalainen arkkitehtuuri on myynyt taitonsa ja työkalunsa rakennus- ja elementtiteollisuudelle, uskon että vielä löytyy arkkitehteja, joilla on kykyä nähdä kauppahallin estetiikka ja olemus ja suunnitella siihen liittyvä siipirakennus niihin nojautuen ja torin ilmettä eheyttäen. On turha perustella paviljonkia jollakin Louvren lasipyramidilla, jos ei nähdä lähemmäs. Kaupunkikuvatyöryhmänkin on maltettava pitäytyä oman elinympäristönsä henkeä säilyttävän suunnittelun tiellä eikä ottaa häpeäkseen uutuuden viehätyksessä tehtyä lisätöppäystä.
Jouko Kivimäki
kaupunginvaltuutettu
vihr. sit.
Kirjoitus on julkaistu Savon sanomissa 16.5.2010:
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/monenlaista-intohimoa/561464